Joulukuun näyttelyssä 2023 "Kuvia ja Objekteja" on esillä Eija Oksasen maalauksia, grafiikkaa ja pienoisveistoksia sekä Tanja Vallan uniikkeja keraamisia teoksia.
Galleria Maarin näyttelytilassa kohtaavat Eija Oksasen ja Tanja Vallan luomat kuvat ja veistosmaiset teokset. Tila täyttyy poluista ja tulkinnoista eri tekniikoiden parissa. Näyttely avaa mahdollisuuden astua keskelle taiteilijoiden työskentelyn virtaa ja kokea siitä syntyneitä oivalluksia, suunnanmuutoksia ja päätepisteitä. Tekijöitä yhdistää halu kokeilla uusia tekniikoita ja laajentaa omaa ilmaisua. Muutos ja mahdollisuudet kiehtovat heitä molempia. Työskentely on prosessi, jossa vuorottelevat vauhti ja hidastaminen. Hetket intuition vietävänä ja hengähdystauot. Polkuja on monia niin luovassa työssä, unelmoinnissa kuin elämässäkin. Näyttely on mahdollistanut tekijöilleen tilaisuuden uppoutua luovaan prosessiin. Materiaali saa omalta osaltaan johdattaa luovaa työskentelyä ja ideoilla on lupa kehittyä toisten ideoiden rinnalla.
Eija Oksanen työskentelee intuitiivisesti. Tunne on läsnä sekä maalauksissa, grafiikassa, että veistoksissa.
Tanja Vallan inspiraatio puolestaan kumpuaa kasveista ja niiden monimuotoisuudesta. Hän harjoittaa myös japanilaista kukkienasettelu taidetta Ikebanaa. Keraamiset maljakot inspiroivat tuomaan kukkia ja oksia piristämään ihmisten koteja.
Teokset ovat ostettavissa jo näyttelyn aikana ja kokonaisuus kehittyy ja muuttuu näyttelyn aikana.
Galleria on avoinna joulukuussa ma-pe 11-17, la 10-17, su 11-16.
Lämpimästi tervetuloa, vapaa pääsy!